Eilinen oli hieno päivä, eräänlainen meidän toko-uramme välietappi. Osallistuimme oman seuran järjestämään toko-kokeeseen AVO -luokassa. Meillä oli kaksi ykköstulosta ja yksi kakkonen jo ennestään ja nyt oli vakaa aikomus hakea se viimeinen ykkönen. Menin kehään kuitenkin aika rennolla asenteella enkä ajatellut juurikaan pisteitä vaan lähinnä sitä ettei tulisi mokia. Tiedän että Maisa tekee sen verran tarkkaa työtä että ilman mokailuja tai yllättäviä juttuja ykköstulos on melkolailla varma. Edelliskerran mokista viisastuneena pidin kuitenkin Maisan aika tarkkaan käskyn alla myös liikkeiden väleissä ja katsoin tarkkaan liikkeiden aloituspaikat ja mm. hypyn sijoittelun.
Kaikki meni lopulta oikein sujuvasti lukuunottamatta omaa pikkumokaani kapulan heitossa (osui kattoon) sekä hypyn sijoittumista kaukokäskyissä koiran viereen (Maisa meinasi kaukojen aloituksessa että nyt hypätään mutta pysyi onneksi paikallaan nytkähtäen vain hypylle päin.).
Tässä meidän tulokset:
Paikkamakuu 10
Liikkeestä maahanmeno 9,5
Seuruu 9
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen 10
Noutaminen 9
Kauko-ohjaus 9,5
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 9
Yht. 189,5 p
Kp
TK2
Olin erittäin tyytyväinen Maisan työskentelyyn. Nyt se oli oma itsensä, ei valeraskautta tai juoksuja edeltävää alakuloisuutta. Vire oli oikein hyvä ja seuruusta saatiin nyt ensimmäistä kertaa kehuja, jesss!!
Tästä on hyvä jatkaa voittajaan keväällä =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti