Maaliskuun alussa otimme osaa Porskin omiin toko-kilpailuihin ensimmäistä kertaa voittaja –luokassa. Jännitti melkoisesti mutta lähdin sillä asenteella että mennään katsomaan millä mallilla liikkeet ovat eli kisamaista treeniä lähdettiin tavoittelemaan. Alku sujui hyvin, Maisa teki tunnarin hienommin kuin koskaan, aloitti oikeasta reunasta haistelemaan, eteni toiselle kapulalle, otti suuhunsa ja palasi ripeästi perusasentoon. Täyden kympin tunnari, wau! Myös ruutu oli ihan huippu. Sen jälkeen tullut liikkeestä istuminen, seuruu sekä luoksetulo menivät hiukan heikommilla pisteillä sillä Maisa jäi kiinni ruutuun eli en saanut sitä kunnon kontaktiin. Noudot ja kaket sen sijaan menivät superhyvin vaikka kaukokäskyjen alussa Maisa katselikin vielä ruutuun päin.
Lopputuloksena keräsimme 268,5 p ja VOI1 tulos! Ihan rehellisesti sanottuna en edes uskaltanut toivoa ykköstä mutta niin vain teki Maisa tunnollisesti hommansa ja nyt olisi sitten tie EVL:aan auki, jess! Toko-kehään meneminen on minulle aina melko jännittävä paikka mutta siellä Maisan työntekijän luonne tulee hyvin esiin. Se ei missään nimessä löysty tai hidasta tahtia kokeen edetessä vaan päinvastoin petraa ja jopa innostuu mitä pidemmälle mennään. Se on ihan huippu asenteella varustettu tyttönen :-) En ole vielä päättänyt korkataanko EVL ennen sääntömuutosta vai vasta sen jälkeen, pitää vielä pohtia. Paljon riippuu myös juoksujen alkamisesta ja siitä milloin päästään reissuun. Toisaalta sen jälkeen tarkoitus on keskittyä vain tokoilemaan joten varmasti saamme liikkeet hienosäädettyä tässä kevään aikana.
Niin ja niistä juoksuista.... ei ihan vielä mutta toivottavasti ihan kohta!!! :)
In early March, we took part obedience competitions here in Porvoo for the first time in class 2. I was quite nervous but I went with the attitude that we're just gonna see how the movements are. All went well, Maisa did identification retrieve nicer than ever, started on the right side to sniff, advanced to the second object, took it in her mouth, and returned promptly to the left side of me. Full ten points, wow! Also, the marked place was just great. Then, sitting, heeling and recall went slightly weaker because Maisa starred the box and I did not get a good contact with her. Retrieves and remotes instead went super well.
As a result, we collected 268.5 p and class 2 1st prize result! Quite frankly, I didn't even dare to hope for this, but Maisa just did everything so conscientiously, and now would the road to class 3 be open, yes! To me competing is pretty exciting but Maisa's nature of a good worker was well demonstrated. She doesn't by no means become loose or slow down the pace of the experiment progresses, but on the contrary gets better and even more excited during the exam. She has just a great attitude :) I have not yet decided if we start class 3 before puppies, still need to consider.
Oh, and her season.... not quite yet, but hopefully soon!!! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti