Maisan synnytys lähti pikkuhiljaa käyntiin lauantai aamuna kun lämmöt laskivat hieman alle 37 asteeseen. Koko päivän Maisa petaili ja läähätteli välillä ja sama jatkui la-su välisenä yönä. Alilämpöä jatkui edelleen sunnuntaina ja iltapäivällä noin klo 16 alkoivat supistelut selkeästi voimistua. Lähes välittömästi tämän jälkeen limatulppa irtosi ja lapsivettä alkoi tihkuttaa. Noin klo 20 supistelut rauhoittuivat ja Maisa kävi lepäämään. Kun puoleenyöhön mennessä ei ollut tapahtunut juuri muutosta, päätin soittaa eläinlääkäripäivystykseen ja ajelimme Sipooseen vastaanotolle. Tämä oli hyvä ratkaisu sillä kävi ilmi että ensimmäinen pentu oli juuttunut synnytyskanavaan ja menehtynyt. Tämä enkeli-tyttö saatiin ulos noin klo 2 yöllä jonka jälkeen hetki mietittiin seuraavaa peliliikettä. Lääkäri kysyi mielipidettäni keisarinleikkaukseen ja ehkä hieman tästä syystä huolestuin. Onneksi ei mennyt kauaa kun Maisa alkoi kuitenkin ponnistelemaan seuraavaa pentua ulos ja ajatukset leikkauksesta siirrettiin syrjään. Toki siinä kävi kaikenlaista mielessä, lähinnä huolestuin vielä vatsassa olevista pennuista ja niiden kunnosta. Onneksi tuo hetki oli kuitenkin lyhyt ja klo 3:16 Maisa ponnisteli hieman avustettuna ulos mustan trikkipojan joka piti hetken jännityksessä ja veti sitten käsissäni ensimmäisen henkäyksensä. Kyllä siinä itku meinasi tulla ja sydän pakahtui helpotuksesta. Kauan ei odoteltu seuraavaa ja klo 3:38 Maisa synnytti vauhdikkaasti Helin käsiin ihanan ruskeatrikki tytön. Tässä välissä odoteltiin tunnin ajan jonka jälkeen vuorossa oli ruskea merle poika jolla on melko yllätyksellisesti lyhyt häntä. Ei siis töpö mutta noin puolet normaalin hännän pituudesta. Huomasimme tämän heti kun saimme pojan ulos sikiöpussista. Joka tapauksessa täysin terve ja ponteva poika pienellä erikoisella mausteella höystettynä. Homma jatkui ja siitä sitten vielä kahden tunnin jälkeen viimeinen pentu, ruskea merle poika sekin. Lääkäri tunnusteli vielä vatsaa ja totesi kaikkien olevan melko suurella varmuudella maailmassa. Eli 4 maailman suloista pientä Maisa-Ziggyä pääsivät minun huopakauppakassissani Sipoosta Porvooseen omaan pentulaatikkoon. Olimme Helin kanssa aivan puhki mutta helpottuneita ja onnellisia :)
Saanko siis esitellä, Dream Begins kennelnimeni ensimmäinen pentue teemalla Pirates of the Caribbean, tämän perheen ehdoton suosikkileffasarja ja niin ihana Johnny Depp <3
So may I introduce first Dream Begins litter with theme Pirates of the Caribbean which is one of our favourite film series with so adorable Johnny Depp <3
And at first, have a safe trip to the rainbow bridge my sweet Angel Syrena, I will remember you forever and I am so sorry I couldn't save you. Tears are coming again and again...
Dream Begins Ragetti, male, red merle tricolor 405 g
Dream Begins Jack Sparrow, male, black tricolor 371 g
Dream Begins Elizabeth Swann, female, red tricolor, little "Ziggy" 371 g
Dream Begins Pintel, male with short tail, red merle tricolor 373 g
Onnea vielä tätäkin kautta ihanista pentusista <3 Loistavaa, että kaikki meni alkujännityksestä huolimatta hyvin :)
VastaaPoistaTodella kauniin värisiä nämä pienet vauvat!
Voi kiitos Mari <3
Poista