sunnuntai 16. elokuuta 2015

Pennut 2 viikkoa

Ihan pikaisesti tulee pennuilla 2 viikkoa täyteen ja voi hurjaa miten ovat kasvaneet ja kehittyneet. Tuntuvat kasvavan ihan silmissä. Jokaisella on painoa nyt reippaasti yli kilon.

Tällä toisella viikolla pennut ovat alkaneet liikkua huomattavasti enemmän ja jokainen nousee välillä kävelemään neljällä jalalla ryömimisen sijaan. Ääntä kuuluu myös enemmän kun yritetään haukkua, murista, ulvoa ja vaikka mitä. Kuulostaa melko hassulta vielä tässä vaiheessa ;) Eilen illalla Jack tupsahti pentulaatikon kulkuaukosta ulos joten korotuspala tulee nyt tarpeelliseksi.

Maisa hoitaa pentuja tunnollisesti, on hienoa seurata sen äidin vaistoja. Se tunnistaa pentujen nälän välittömästi ja syöttää sekä putsaa pennut ahkerasti. Muutoin Maisa on jo paljolti perheen touhuissa mukana ja kaipaa selvästi vähän aktiviteettia. Olenkin touhuillut sen kanssa kerran päivässä jotain kahden kesken, nauttii ihan suunnattomasti. Seuruupätkiäkin on otettu ja toinen oikein liimautuu mun reiteen kiinni, on se ihana! Vielä ollaan ihan kevyellä linjalla, kovin kauas kotoa emme ole menneet lenkillekään.

Silmät alkavat nyt rakoilla pennuilla, Elizabethin silmät ovat auenneet vauhdikkaimmin ja ovat nyt jo puoliksi auki <3

Suunnittelin että kuun vaihteessa kun pennut tulevat 4 viikkoa, ovat vieraat tervetulleita pentuja katsomaan :)

















keskiviikko 5. elokuuta 2015

Ensimmäiset Dream Begins -pennut syntyivät

Kylläpä on ollut aika tunteiden mylläkkää tämä mennyt viikonloppu ja alkuviikko. Loppujen lopuksi neljä aivan ihanaa pentua näkivät päivän valon maanantaina 3.8 aamuyöstä. Suuri kiitos kaikille mukana eläjille sekä spesiaali kiitos ystävälleni Helille joka oli tukenani koko Maisan synnytyksen ajan ja auttoi pentujen maailmaan saattamisessa.

Maisan synnytys lähti pikkuhiljaa käyntiin lauantai aamuna kun lämmöt laskivat hieman alle 37 asteeseen. Koko päivän Maisa petaili ja läähätteli välillä ja sama jatkui la-su välisenä yönä. Alilämpöä jatkui edelleen sunnuntaina ja iltapäivällä noin klo 16 alkoivat supistelut selkeästi voimistua. Lähes välittömästi  tämän jälkeen limatulppa irtosi ja lapsivettä alkoi tihkuttaa. Noin klo 20 supistelut rauhoittuivat ja Maisa kävi lepäämään. Kun puoleenyöhön mennessä ei ollut tapahtunut juuri muutosta, päätin soittaa eläinlääkäripäivystykseen ja ajelimme Sipooseen vastaanotolle. Tämä oli hyvä ratkaisu sillä kävi ilmi että ensimmäinen pentu oli juuttunut synnytyskanavaan ja menehtynyt. Tämä enkeli-tyttö saatiin ulos noin klo 2 yöllä jonka jälkeen hetki mietittiin seuraavaa peliliikettä. Lääkäri kysyi mielipidettäni keisarinleikkaukseen ja ehkä hieman tästä syystä huolestuin. Onneksi ei mennyt kauaa kun Maisa alkoi kuitenkin ponnistelemaan seuraavaa pentua ulos ja ajatukset leikkauksesta siirrettiin syrjään. Toki siinä kävi kaikenlaista mielessä, lähinnä huolestuin vielä vatsassa olevista pennuista ja niiden kunnosta. Onneksi tuo hetki oli kuitenkin lyhyt ja klo 3:16 Maisa ponnisteli hieman avustettuna ulos mustan trikkipojan joka piti hetken jännityksessä ja veti sitten käsissäni ensimmäisen henkäyksensä. Kyllä siinä itku meinasi tulla ja sydän pakahtui helpotuksesta. Kauan ei odoteltu seuraavaa ja klo 3:38 Maisa synnytti vauhdikkaasti Helin käsiin ihanan ruskeatrikki tytön. Tässä välissä odoteltiin tunnin ajan jonka jälkeen vuorossa oli ruskea merle poika jolla on melko yllätyksellisesti lyhyt häntä. Ei siis töpö mutta noin puolet normaalin hännän pituudesta. Huomasimme tämän heti kun saimme pojan ulos sikiöpussista. Joka tapauksessa täysin terve ja ponteva poika pienellä erikoisella mausteella höystettynä. Homma jatkui ja siitä sitten vielä kahden tunnin jälkeen viimeinen pentu, ruskea merle poika sekin. Lääkäri tunnusteli vielä vatsaa ja totesi kaikkien olevan melko suurella varmuudella maailmassa. Eli 4 maailman suloista pientä Maisa-Ziggyä pääsivät minun huopakauppakassissani Sipoosta Porvooseen omaan pentulaatikkoon. Olimme Helin kanssa aivan puhki mutta helpottuneita ja onnellisia :)

Saanko siis esitellä, Dream Begins kennelnimeni ensimmäinen pentue teemalla Pirates of  the Caribbean, tämän perheen ehdoton suosikkileffasarja ja niin ihana Johnny Depp <3

So may I introduce first Dream Begins litter with theme Pirates of the Caribbean which is one of our favourite film series with so adorable Johnny Depp <3

And at first, have a safe trip to the rainbow bridge my sweet Angel Syrena, I will remember you forever and I am so sorry I couldn't save you. Tears are coming again and again...


Dream Begins Ragetti, male, red merle tricolor 405 g








Dream Begins Jack Sparrow, male, black tricolor 371 g










Dream Begins Elizabeth Swann, female, red tricolor, little "Ziggy" 371 g







Dream Begins Pintel, male with short tail, red merle tricolor 373 g












lauantai 1. elokuuta 2015

Dream Begins

Yesterday i got information from Finnish Kennelclub that my kennelname Dream Begins is now official, jej! I am so happy, it has taken so long time but now puppies will get their full name immediately when they are registered. Banner of this blog and also official logo of my kennel are designed by Minna Mäki-Asiala, thank you so much Minna! <3




perjantai 31. heinäkuuta 2015

Day 63

Today it has been exactly 63 days from the first mating. Maisa is now veeery big and seems quite tired also with her chubby body. She potters around for a little while and then goes and lays down, obviously waiting something to happen.

I have been measuring her body temperature for a week now and today it hasn't rised over 38. Hopefully tomorrow it will drop under 37 so we can get to the business ;)

This week my friend took photos of Maisa, thank you Nina Lindqvist, kennel Lumottu!












torstai 16. heinäkuuta 2015

Day 48

Final weeks of Maisa's pregnancy have now started. She begins to be quite big and has clearly been slowing down her speed ;) Her tummy gets bigger and bigger every day so puppies must be growing nicely <3






Yes, she still comes pretty quickly to me ;-D 


torstai 9. heinäkuuta 2015

Ruokavalioturinaa

Maisa on ihan pikku-pentusesta saakka ollut barf –koira eli siis raakaravinnolla ruokittu. En tiedä onko termi barf nyt juuri se täsmällinen luonnehdinta, aihe tuntuu nykyään olevan melkoisen tieteellinen ja monimutkainen. Itse ehkä ennemminkin luonnehdin tapaani koiran luonnolliseksi ruokinnaksi joka siis tarkoittaa kaikkea raakaa eläinkunnan tuotetta toisinaan höystettynä soseutetuilla kasviksilla. Minä en siis käytä yhtään viljoja tai maitotuotteita vaan pääpaino on lihoissa. Olen myös minimoinut kaikki purkeista annettavat lisät ja niissäkin käytän mahdollisimman luonnonmukaisia tuotteita kuten orasjauheita ja niistä etupäässä spirulinaa. Kuuriluonteisesti annan myös sinkkitabletteja sekä D- ja/tai C-vitamiineja. Säännöllinen osa näiden lisäksi ovat Nutrolin –öljyt joista viime aikoina olemme käyttäneet etupäässä Sporttia aktiivisten harrastusten vuoksi.

Aikoinaan kun Maisa minulle tuli, olin melkoisen kädetön raakaruokinnassa. Yritin googlailla ja kysellä tietoa jotta osaisin ruokkia pentuani oikein. Monen monta kertaa olin jo luovuttamassa kunnes eräs ystäväni rohkaisi minua vielä yrittämään. Lisäksi sain suuren avun paikallisesta Käpäläkulma –liikkeestä ja sen omistajalta Malin Ekblomilta. Hän neuvoi minua hyvin rautalangasta vääntämällä ja monien vaikeiden viikkojen jälkeen aloin omaksua raakaruokinnan ja sen tuomat edut. Tuli myös uskomattoman hyvä olo aina kun tarjosin koiralleni maittavan annoksen lihaa tai kalaa, kananmunia, jauhettua lohta, sisäelimiä jne jne. Aloin oppia homman niin hyvin ettei minun enää tarvinnut niin tarkkaan punnita saatikka laskeskella mitä koirat milloinkin ovat saaneet. Siirsin jopa kaksi perheemme senioria raaka-ruualle ja niiden vointi parani selvästi vaikka olivat jo ennestään hyväkuntoisia ja terveitä.

Kun suunnitelmat Maisan astuttamisesta alkoivat lähestyä toteuttamisajankohtaa, otin jälleen yhteyttä Malin Ekblomiin jonka kanssa puhelimitse laadimme sopivan ruokavalion. Ennen astutusta tankkasin Maisan ravinnevarastoja suurentamalla A-vitamiinin, D-vitamiinin sekä kalan määrää ruokavaliossa. Tämän tarkoitus oli valmistaa nartun elimistöä tulevaa tiineyttä varten jolloin on mahdollista että ruokahalu hetkellisesti heikkenee. Myös itse tiineys ja imetysaika köyhdyttävät varastoja tehokkaasti. Astutuksen jälkeen aloin antaa Maisalle Nutrolin Sportin tilalla Pentu –öljyä.

Astutuksesta saakka Maisan ruokavalio on koostunut seuraavasti:

- lihoja/lihaisia luita noin 500 – 700 g/vrk
- maksaa 2 – 3 annosta viikossa (100 – 120 g/vko)
- kananmunia 3 kpl/vko
- D-vitamiinitippoja 10 kpl/vrk (20 mikrogrammaa/vrk)
- kalaa kaksi kertaa viikossa
- Spirulina jauhetta 1 – 2 tl/vrk
- Nutrolin –pentua 2 rkl/vrk

 Nyt Maisalla on 6 viikkoa tiineyttä takana ja sen ruokahalu on ihan valtava! Sehän on aina ollut ahne mutta nyt jotenkin ihan järkyttävän nälkäinen. Kun se on syönyt oman ruokansa, tulee se keittiön oven suuhun päivystämään meidän muiden ruokailua kuola valuen ;-D Tästä syystä olen nostanut sen päivittäistä ruokamäärää aika reippaasti kuitenkin tarkkailemalla sen kuntoa ja rasvakerrosta. Periaatteessa loppuvaiheessa tiine narttu voi syödä jopa tuplaten sen normaalin ruokamäärän ja johan tässä kuitenkin synnytystä kohti koko ajan mennään :)

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Mitä kuuluu Mammalle?

5 viikkoa on nyt kulunut astutuksesta ja Maisan vyötärö alkaa pikku hiljaa kadota ja pentumasu näkyä jo ulospäinkin. Ihanat helteet ovat hemmotelleet jolloin vesisuihkulla viilentely on paikallaan :)